Dumle on nyt käynyt urheilukoirahierojalla hierottavana muutamaan kertaan syksystä alkaen ja ihan huippu paikka se sen mielestä onkin. Yleensä jonkinlaisia jumeja on löytynyt selästä ja rintalihaksista, etenkin lumiseen aikaan kun se painaa korkeissa hangissa ihan päättömästi.Viime kerralla Dumle oli niin huippukunnossa että parantamisen varaa ei kauheasti ole, pessimistisesti voi todeta että suunta on taas alaspäin etenkin kun uintikausikin alkaa kunnolla. Nyt teiden sulettua on yritetty olla maltillisia pyörälenkkien aloituksen kanssa ja nyt voikin sittan alkaa vähitellen matkaa lisäämään kun paikat oli pysyneet hyvinä. Tuollaisen lihaksiston kun saisi treenattua vielä koko kolmikolle.
Mutta itse kisaan. Viime agikisoissa vuoden alussa tapahtui pieni kommellus keinulla, joka muutenkaan ei koskaan ole se varmin este ollut. Ne muutamat treenikerrat jota sen jälkeen ehdittiin hallille, keskityttiin kierrosten nostatukseen kunnolla hetsaten ja lelua revittäen ja kontaktien vauhdilla menemiseen. Tutussa hallissa asia ei toki sama ole kuin vieraassa hallissa kisatilanteessa, mutta tämän päivän kisat näyttivät että auttanut se kyllä oli.
Napattiin Porista Johanna ja Paavo-tolleri kyytiin ja ajeltiin Lempäälään. Kaksi agirataa ohjelmassa ja molemmat olivat Leena Rantamäki-Lahtisen käsialaa. Päivän tavoite oli saada kontaktit onnistumaan ja tavoite täytettiin. Jotain muutakin siellä radalla olisi pitänyt tehdä kunnon tulosten aikaansaamiseksi, mutta se oli tällä kertaa ihan toissijaista. Kisapaikka oli uusi niin koiralle kuin ohjaajalle joten todellinen tulikoe se sitten olikin.
Kiitettävän hyvin on Dumlen päähän sisäistynyt palkkasana jolloin yleensä leikkiminen on alkanut, kontakteilla sitä koiralle kiljahtelin niin melkoisella asenteella koira eteni. Ei häivähdystäkään hidastelusta keinullakaan. Ja kokonaisuudessaan vauhti olikin sen verran nopeaa että bortsujen jälkeen kärkiajoissa oltiin. Kääntöpuolena rimat lenteli taas tasaiseen kun koiran katse kääntyi itseen entistä enemmän, mutta molemmilla radoilla selvittiin sujuvasti vaikeimmista kohdista ja vauhti korvasi sitten tarkkuuden niillä helpommilla suorilla. Tokalla radalla meni sen verran röyhkeäksi roiskimiseksi kun ei ollut enää ylittämisen makuakaan lopussa, että juostiin vähän lyhennetysti rata maaliin. Ei sitä silmitöntä iloittelua sentään liiaksi viitsinyt ohjaaja katsella. ;)
Sen verran noutajapoikakin kuumui taas radalla että ensimmäisen radan jälkeen pamautti hienosti käteen kiinni lelun sijaan, kipeä kaksinkertaiseksi turvonnut taipumaton sormi oli kuitenkin aika pikkujuttu Duun hienon asenteen rinnalla. Ideaparkin shoppailut onnistui kyllä hyvin senkin kanssa...
Sitten kun joskus taas toivonmukaan päästään treenaamaan, täytyy muistaa taas palkata jostain ihan muualta kuin omasta taskusta. Nytkin viime treeneistä oli jo pari viikkoa, treenipaikka kun vaihtuu niin saa nähdä koska päästään taas harjoittelemaan. Mutta kyllä se vaan niin tykkää liitelystä, vauhtilajit on ihan sen juttu.
ok
VastaaPoista