Postilaatikkoon tipahti vihdoin joulukuussa saadusta tittelistä kunniakirja. Ihana palata vielä takaisin niihin tunnelmiin, kultaisissa ei tittelien saaminen ole mitään helppoa hommaa. Dero osallistui ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin voittajanäyttelyihin, omistaja on tainnut muina vuosina säästää ja käydä vain muiden koiria esittämässä. Toki koirani ovat päättäneet että joulu-tammikuu on aina sopiva aika pudottaa pohjavilla, joten täydessä iskussa ei turkki ollut nytkään. Dumle on sentään käynyt pentuna pyörähtämässä VSP-pentu tuloksen verran. Josta muuten elävästi edelleen muistuu aina se, kun kaveri kutsui Dumlea sen Duudeli lempinimellä ja joku nainen huvittuneena huudahtaa vieressä ja kysyy, että onko koiran nimi Nuudeli....
Itse kuitenkin messarissa on tullut käytyä jo 2002 vuodesta alkaen, vaikka ensimmäistä omaa koiraa tai edes lupausta sellaisesta ei vielä ollut. Joskus tulikin katseltua niinä ekoina vuosina ottamiani kuvia, ja niin vain oli silloin jo bongaillut sellaisia koiria jotka nyt ovat omille koirille sukua. Ja niiden kanssa tänä päivänä hyvinkin tuttuja handlereita.
 |
| © Kuvauksellista, S. Virtanen |
Vuonna 2013 esitin Windyn kahtena päivänä veteraaneissa, jolloin se sai PMVV-13 ja VV-13 tittelit. Silloin sai parhaan kehäkaverin kanssa astua parrasvaloihin ja nyt sinne pääsi yhtä luotettavaksi kehäkaveriksi muotoutuneen poikansa kanssa. On se vain ihan eri asia päästä vuoden huipentaviin kehiin oman koiran kanssa tai siihen verrattavissa olevan, vaikka muidenkin kanssa siellä on tullut pyörähdettyä. Hienosti hihnan mitan verran edelle Deronkin sai päästää ja vain nauttia, harmi että tästä ei ole kuvaa. Onneksi Seppo on saanut ikuistettua samaa tunnelmaa ottamassaan rotukehäkuvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti