Näyttelypaikka olikin jo viime vuodesta tuttu ja ihan yhtä vihreeksi siellä edelleen värjääntyi niin koirat, tavarat kuin vaatteetkin. Paikalle porukkaan liittyi vahvistukseksi myös Deron poika Dalton. Niin kiva oli pitkästä aikaa poikaa nähdä, ihan samanlainen ihana hömppä se kuitenkin edelleen oli. :) Viime viikonloppuna oli Daltonista tullut myös Venäjän valio, se olikin ensimmäinen aikuisten valiotitteli Deron jälkeläisille.
Daltonin Pietarin näyttelytulokset:
23.2. PU2 SERT --> RU MVA
23.2. PU2 SERT
22.2. PU1 SERT ROP
22.2. PU2 SERT
18.1. PU1 SERT VSP
18.1. PU1 SERT VSP
RU MVA RU EE JMVA Tornado Eagles Hero of Dero "Dalton" 2v. |
Tuomarina oli Tarja Hovila ja kultaisia oli ilmoittautunut 53. Dalton pyörähti kanssani avoimessaluokassa ensimmäistä kertaa Suomessa, kaksi vuotta se täytti vasta kolme viikkoa sitten. Dalton sai erinomaisen ja niin myös kaksi muuta luokassa. Kilpailuluokassa pohdinnan jälkeen Dalton sijoitettiin ensimmäiseksi SA:n kera! PU-luokassa Dalton pääsi neljän parhaan joukkoon ja tuomarin siirrellessä koiria järjestykseen pysyi Dalton koko ajan kärjessä. Veeti oli PU3 ja Dalton sijoittuikin sitten ensimmäiseksi ja sai näin ollen myös SERTin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti