Hankitreeniä

Ihanan auringoisen päivän sarastaessa nappasin pojat ja lumikengät mukaan ja lähdettiin umpihankilenkille. Pojat joutuivat tekemään kunnolla töitä, mutta ihanan helpolla pääsi itse lumikenkien kanssa. Kyllä vaan ovat mainio kapistus olemassa, ei tuolla pellolla ilman niitä olisi viitsinyt kauaa tarpoa. 

Dacokin pääsi vihdoin taas mukaan vapaana juoksemaan. Vaikka sen käsitys huippulenkistä on kylläkin ihan citylenkki hajujen maailmassa eikä mikään hangessa tarpominen ja suurimman osan tapojensa mukaan kulki viereisillä lumikelkkareiteillä. Mutta tuli sentään kutsuttaessa meidänkin reittejä kulkemaan että sai vähän hankitreeniä sekin. 

Maha Dacolla on kyllä nyt parantunut taas paljon, rupi on jo irtoillut tulehtuneesta kohdasta ja uutta ihoa alta tulossa. Nestettä siinä on kerääntyneenä edelleen mutta ehkä hiukan vähemmän jo, eikä tunnu haittaavan ollenkaan. Mahakarvat sillä on vaan värjääntyneet punertaviksi kaiken nuolemisen jälkeen... Nyt sitten pitää miettiä koska sitä viitsii näyttelyyn ilmoittaa.

 

Suksilla ei olla lähdetty toista kertaa loman aikana liikkeelle, mutta jos ensi viikolla ehtisi vielä valoisalla ajalla sellaisellekkin lenkille lähteä. Kohta ne lumet kuitenkin taas sulavat niin pitää nyt ottaa ilo irti tästäkin vuodenajasta. Ne kamalat kurakelit odottavat jo oven takana....

Pentuja

Tuohikorven kenneliin syntyi 20.2. 4 urosta ja 2 narttua. Ylpeänä isänä Dero ja emänä Tuohikorven Oona.

Lisätietoja Tuohikorven sivuilta.

Oonaa olen näyttelyissäkin esittänyt. Mm. ensimmäinen yhteinen kehäkerta toi Oonalle kultaistennoutajien Summer Golden Show 2011 BIS-voiton. :)

Hiihtoloman alku

Hiihtoloman tavoitteeksi olin asettanut että hiihtämässä pitää käydä, ja Susanna sen laittoi sitten heti toteen. Brendan trimmauksen jälkeen lähdimme hiihtämään Ulvilan latuja pitkin parin koiran vahvuudella. Dero pääsikin ensimmäistä kertaa oikeasti vetokoiraksi ja hoiti jopa hommansa hyvin puolen matkaa, välillä aina sai jolkotella vapaana ja sitten taas hihnan päähän. Mutta Dumle taitaa silti pitää paikkansa parhaimpana hiihtokaverina, sen kanssa pääsee vielä vähemmällä kun tosiaan kiskoo kokoajan. Derolla meni vähän hölköttelyksi välillä jos ei ollut kirittäjää.

Sunnuntaina kävin Panelian match showssa Riikan kanssa mukanamme Pete ja Doris. Ja sen jälkeen taas toista kertaa näyttelytreeneihin muutamaa nuorta koiraa treenaamaan, jossa kylläkin tällä kertaa saatiin pitää treenimme parkkipaikalla kun halli olikin tuplabuukattu.... no onneksi kaikki eivät olleet kylmänarkoja. Ensi viikonloppuna sitten päästään taas halliin asti.

Maanantaina aloitettiin aamu Lindan & Nannan kanssa lenkillä ja nometreeneillä. Mukavasti tekivät niin Duu kuin Deekin kuunteluharjoitukset. Hiukan on jäänyt vähälle taas nuo damien kanssa treenailut, mutta tauko oli nähtävästi taas tehnyt terää.

Tiistaina ajeltiin Palukselle lenkkeilemään. Tällä kertaa pari koirista oli evakossa juoksujen takia mutta pari tuttua koiraa sentään oli, Doris ja Wilson. Lisäksi pojilla uusina tuttavuuksina oli hoitolaiset Pete (Doriksen veli) ja Frodo (Deron veli). Eli poikkeuksellinen lenkkivahvuus Doris + pojat, yleensä kun on akkavalta mutta taisi se Doris yksinkin pitää pojat hyvin ruodussa.

Ihana luminen keli oli lenkkeillä metsässä ja pojat nauttivat suunnattomasti taas normaalista poikkeavasta lenkkipaikasta ja monista kavereista. Harmi vain aurinko ei näyttäytynyt mutta tuli kuitenkin muutamia kuvia siitä huolimatta otettua.

Petestä Dumle oli tosi mielenkiintoinen, sitä piti seurata pitkin metsiä. Dumle kun tykkää lähteä umpihankeen loikkimaan niin Pete kiirehti aina perään, muut kun tyytyivät aikalailla tielle muodostuneilla poluilla juoksemaan niin nuo kaksi höyrypäätä sitten kuluttivat vähän lisää energiaansa haastavammassa maastossa.

Vähän oli haasteellisempaa porukkaa taas kuvailla, heti kun kyykistyi niin jo kuvattava liikkui tai toinen oli märkä nenä kiinni linssissä. Niitä hetkiä kun sitä kuvausassaria kaipaa. ;)

Dero ja puolisisaruksensa

Ja tämän jälkeen muutama sinkosi syliin...

Dumlella oli taas normaalit harrastuksena, jos ei juostu tukka putkella niin sitten oltiin pää lumihangessa eläinten jäljillä. 

Deron sisaruksista olen vähemmän nähnyt kahta tummaa, mutta nyt ehdätin kerrankin Frodonkin näkemään. Pelottavan samanlaisia ne olivat Deron kanssa, ihan ne samat eleet ja tavat jotka Windyltä on peritty niin löytyivät tältäkin kaverilta. Kuviin ei kauheasti osunut pojan selkäturkki, mutta ihan korvien väristä kikkuraa karvaa oli selässä vaikka edestä vaalea onkin.

Saa nähdä mitä ohjelmaa loppu viikoksi vielä keksitään. :)

Dacon kuulumisia

Nyt on vihdoin päästy viettämään jo muutama kauluriton päivä. Melkein kaksi viikkoa se olikin enemmän tai vähemmän koppa päässä ja kaikki ovat kyllä nyt helpottuneita...

Muuten itse leikkaushaava parani hyvin eikä vaivannut, mutta ihon tulehdusläikkä kyllä kiusasi sitkeästi useamman päivän ja ei ole vieläkään täysin parantunut. Mutta moninkertaisesti pienempi jo on ja selkeästi paranemaan päin, sillä nyt se ei sitä muuten kuin joskus nuole. Ja toki sairaanhoitaja-Dero edelleen tarkistelee välillä tilannetta, siitä hyvä että sen koiran avulla kyllä huomaa heti kaikkien tulehduksien alutkin.

Pari päivää ennen tikkien poistoa alkoi leikkaushaavan viereen kerääntyä nestettä ja tikkien poiston yhteydessä sitten sitä punktoitiin pois, mutta ei onneksi ollut tulehtunut. Melko pinkeä oli jo maha siinä vaiheessa ja selkeästi alkoi Dacoakin hiukan häiritsemään. Patin poiston yhteydessä jouduttiin aika kolo kaivertamaan että kaikki mahdollinen lähti irti joten oli sitten tilaa mihin nestettä kertyä.

Pari päivää tuon jälkeen nestettä alkoi taas kerääntyä, mutta vielä ei ainakaan ole yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt taas seuraillaan tilannetta että joudutaanko uudelleen käydä tyhjentämässä.

Patologiltakin tuli tutkimustulos: fibrolipooma
Ote lausunnosta: "Hyvänlaatuinen sidekudos-rasvakudoskasvain. Huolimatta hyvänlaatuisuudestaan nämä kasvaimet voivat uusiutua paikallisesti, mikäli niitä ei saada kokonaan kirurgisesti poistettua."

Eli ei pitäisi lähettää etäpesäkkeitä ja oletettavasti hyvin oli kasvaimen reunatkin saatu leikattua pois. :) Aika epämääräisen näköinen sen maha nyt on mutta kunhan karvat kasvaa takaisin niin aika hyvin piilottuu.

Kaikki pojat saivat poseerata tämän vuoden ystävänpäiväkuvissa. Yhteiskuvia on kuitenkin ympäri vuoden niin nyt saivat kaikki leikkiä taas malleja yksinäänkin, muiden ollessa kuvaajan selän takana nameja kärkkymässä...

Poikien ystävänpäivään kuului normaaliin tapaan ulkoilua ja riekkumista kavereiden kanssa, mutta spesiaaliherkkujakin löytyi ruuan joukkoon. Ensi viikolla itselläni on hiihtoloma joten ihanaa kun pääsee valoisaan aikaan enemmän lenkkeilemään ja tekemään pidempiä retkiä metsässä.

Dero pääsi kuviin yhdessä pienen kaverinsa kanssa, se ja Aksu ovat kyllä niin hellyyttävä pari. Joka päivä Dero haluaa käydä Aksua moikkaamassa ja välillä hiukan liiaksikin antaa pusuja.

Daltonille jun-SERT

9.2. Tallinnan erikoisnäyttely
Dalton oli ERI2 SA. Daltonin Wilma-emä hienosti ROP ja Deron emä eli Daltonin Windy-mummu ROP-vet vet-SERT -> EE VMVA, PN2.

10.2. Tallinnan Winter Cup -näyttely. tuomari Tino Pehar
Dalton ERI1 SA jun-SERT VSP-juniori "Tallinna Winter junior Cup-13" PU3, Wilma sai sunnuntainakin sertin ja Windy oli ROP-vet VSP.

(c) Merike Kalle

Melko hieno viikonloppu reissulaisilla, onnittelut asianosaisille.

Derokin sai muuten myös ensimmäisen jun-SERTinsä samaiselta tuomarilta, ollen myös VSP-juniori. :)

Hurttamus Idiotus

Dero & Wenla 2010

HURTTAS IDIOTUS, suomeksi koirahulluus, on hitaasti kehittyvä tauti. Se voi iskeä kehen tahansa sukupuolesta riippumatta.
Tautiin sairastuminen on vahvasti perinnöllistä.
Pitkäaikaisseuranta osoittaa, paranemisprosentti on varsin alhainen.
Myös uudelleen sairastuminen on mahdollista, vaikka tauti olisi pystytty
onnistuneella lääkityksellä hoitamaan.

OIREET
Ensimmäinen oire on useimmiten salainen toive omasta koirasta, mutta
sairaus iskee toden teolla vasta, kun koira on hankittu.
Silloin potilaan näkee ulkona säällä kuin säällä, jopa raekuurojen ja myrskyn keskellä parhaiden TV-ohjelmien aikaan.
Kun tauti on päässyt pitemmälle, potilas juoksee ympäri metsiä talutin
kädessään ja huutaa naama sinipunaisena: Tule tänne! Kokemus on osoittanut, että häneen on tällöin mahdotonta saada mitään järkevää yhteyttä.
Rauhallisempina aikoina potilaan voi nähdä kadulla keskustelemassa koirista jonkun toisen sairastuneen kanssa, joita hän ei ole koskaan aikaisemmin tavannut.
Ennen tavanomaisia juhlapäiviä potilas tuhlaa rahansa muovisiin
vinkuleluihin ja eläinkaupoissa koottuihinherkkutarjottimiin. Ne pitää kääriä pakettiin erityisen kauniisti. Koiralle ostetaan myös
syntymäpäivä-ja nimipäivälahjoja.

MYÖHEMPI TAUDINKUVA
Sairauden edetessä potilaalle ilmaantuu tavallisesti univaikeuksia ja hänen suhtautumisensa rahankäyttöön muuttuu yhä kevytmielisemmäksi.
Ani varhain lauantai- tai sunnuntaiaamuina potilaan näkee pakkaavan autonsa täyteen: eväskassi termoskannuineen,reppuja,pieniä taiteltavia tuoleja,
koiranvilttejä, koirankuljetuslaatikko koirineen, unisia lapsia ja
vastahakoinen elämänkumppani.
Vaihtelevan pituisen automatkan jälkeen päivä sujuu yleensä seuraavan kaavan mukaan: Potilas istuu epämukavalla pikkutuolilla ja tuijottaa
keskittyneesti toisia potilaita, jotka kiertävät neliskulmaista kehää.
Sitten hän käy vuorollaan juoksemassa oman kierroksensa ja saa värillisen muovinauhan palasen, jota hän tarkastelee onnellisena tai pettyneenä. Muovinauhan rahallinen arvo lienee alle 10 senttiä, kun taas koko päivän kustannukset ovat ainakin kymmeniä, useimmiten satoja euroja.

HOITO
Jos oireet ovat edenneet jo pitkälle ja tauti on saanut potilaan jo täysin otteeseensa, hoito on varsin tuloksetonta. Hyvin varhaisessa vaiheessa saattaa keskusteluterapia auttaa.
Taudin määrittelyä vaikeuttaa se, että potilas itse ei koe sairauttaan erityisen hankalaksi, vaan päinvastoin hän on iloinen ja tyytyväinen eikä tunne kaipaavansa mitään hoitoa.

Tämä facebookissa kiertävä taudinkuvaus on aika osuva... :)

Potilaan muotia

Ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen meni potilasta rapsutellen, seuraavana sain jo vähän nukkua ja kolmantena Daco nukkuikin jo normaaliin tapaansa eri huoneessa kuin minä. Päivisin valvottuna ollessaan saa olla ilmatäytteisen kaulurin kanssa mutta öisin ja yksinollessa saa pitää isompaa kauluria varmuuden vuoksi.

Dacolla on aina ollut hiukan herkkä iho, mm. muutama vuosi sitten vaivasi hirveä hotspot kierre joka on nyttemmin pysynyt onneksi poissa. Heti leikkauksen jälkeen ajeltu iho hiukan punotti paikkapaikoin ja nyt pari päivää leikkauksen jälkeen se on ärsyyntynyt ihan kunnolla. Itse leikkaushaava näyttää kyllä ihan siistiltä eikä näytä vaivaavan.

Sen verran se lähes tulehtunut iho Dacoa on alkanut nyt hullunlailla välillä kutittamaan, että on saanut lisätä "turvatoimia" vahingon estämiseksi: sukat takajalkoihin että rapsuttaessaan ei saisi tuhoa aikaiseksi ja kehiteltympi vaateviritys päälle. Lenkeillä ollessa tosiaan saa tuon vaatesuikaleista kehitellyn suojan kaljun mahansa ympärille ja takin siihen päälle. Edestä menevä suikale piti lisätä kun takin alla alkoi muuten aina valumaan kohti takajalkoja.

Silmäkulma alkaa jo näyttää todella hyvältä. Edestä katsottuna silmät ovat symmentriset mutta tikit toki ovat edelleen näkyvissä. 

Dero kyllä edelleen on utelias tutkimaan noita leikkauskohtia, mutta nyt voivat sentään kaikki jo viettää rauhaisasti oloa myös samassa tilassa. Vihdoin mennyt perille että homma on hoidossa myös ilman Deron parantavaa nuolaisua....

Potilas

Dacolle kasvoi vähitellen vasempaan silmään luomirauhaskasvain, joka nyt lähiaikoina alkoi vaivaamaan ja parina päivänä koiralla olikin silmä aivan veressä kun pala oli irronnut. Samalla päätettiin sitten jo vuosia mahassa ollut patti leikata pois ja tutkia mikä se on. Sen verran kova kun oli ettei siitä näytettä ilman leikkausta voinut edes saada.

 
Parin tunnin eläinlääkärissä olon jälkeen saikin sitten noutaa edelleen aivan tokkurassa olevan raasun jolla puolen päätä oli veressä ja kieli roikkui kokonaan ulkona. Omin jaloin sentään tokeni kävelemään mutta kotiin päästyä unia jatkettiinkin muutaman tunnin ajan. Dero oli Dacon olotilasta todella huolissaan, erittäin levottomana oli niin kauan kun kaveri vain nukkui pedissä. Kun Daco sitten vihdoin alkoi jo jalottelemaan niin sentään hiukan nuorimmaisen huoli pieneni. Mutta edelleen leikkausta seuraavana päivänä sai vahtia ettei yli-innokas hoitaja mene nuolemaan toisen haavoja.

Sisällä Daco on aika reppana kaulurin ja paidan kanssa. Sen verran notkea kun on että ylettyy niin hampaillaan kuin takajallaan mahaansa kraappimaan. Viikon päästä saadaan sitten tieto mikä patti siellä mahassa navan vieressä oli ja 10pv päästä tikkien poistoon.

Nyt lähipäivät kuluvatkin potilasta helliessä, se kun mielestään ansaitsee jatkuvaa rapsuttamista kurjan olonsa vuoksi.