Sunnuntaina kävin Panelian match showssa Riikan kanssa mukanamme Pete ja Doris. Ja sen jälkeen taas toista kertaa näyttelytreeneihin muutamaa nuorta koiraa treenaamaan, jossa kylläkin tällä kertaa saatiin pitää treenimme parkkipaikalla kun halli olikin tuplabuukattu.... no onneksi kaikki eivät olleet kylmänarkoja. Ensi viikonloppuna sitten päästään taas halliin asti.
Maanantaina aloitettiin aamu Lindan & Nannan kanssa lenkillä ja nometreeneillä. Mukavasti tekivät niin Duu kuin Deekin kuunteluharjoitukset. Hiukan on jäänyt vähälle taas nuo damien kanssa treenailut, mutta tauko oli nähtävästi taas tehnyt terää.
Ihana luminen keli oli lenkkeillä metsässä ja pojat nauttivat suunnattomasti taas normaalista poikkeavasta lenkkipaikasta ja monista kavereista. Harmi vain aurinko ei näyttäytynyt mutta tuli kuitenkin muutamia kuvia siitä huolimatta otettua.
Petestä Dumle oli tosi mielenkiintoinen, sitä piti seurata pitkin metsiä. Dumle kun tykkää lähteä umpihankeen loikkimaan niin Pete kiirehti aina perään, muut kun tyytyivät aikalailla tielle muodostuneilla poluilla juoksemaan niin nuo kaksi höyrypäätä sitten kuluttivat vähän lisää energiaansa haastavammassa maastossa.
Vähän oli haasteellisempaa porukkaa taas kuvailla, heti kun kyykistyi niin jo kuvattava liikkui tai toinen oli märkä nenä kiinni linssissä. Niitä hetkiä kun sitä kuvausassaria kaipaa. ;)
Dero ja puolisisaruksensa |
Ja tämän jälkeen muutama sinkosi syliin... |
Deron sisaruksista olen vähemmän nähnyt kahta tummaa, mutta nyt ehdätin kerrankin Frodonkin näkemään. Pelottavan samanlaisia ne olivat Deron kanssa, ihan ne samat eleet ja tavat jotka Windyltä on peritty niin löytyivät tältäkin kaverilta. Kuviin ei kauheasti osunut pojan selkäturkki, mutta ihan korvien väristä kikkuraa karvaa oli selässä vaikka edestä vaalea onkin.
Saa nähdä mitä ohjelmaa loppu viikoksi vielä keksitään. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti